Voihan muna

Pitihän se arvata. Juuri kun luulin, että on kivaa niin joku tulee ja kertoo, että sinulla muuten ei olekaan tästä lähtien kivaa. Minulla taitaa olla häviämisen geenit. Noh, ehkä siihen pitää vain tottua. Onneksi en häviä joka päivä vaan aina välillä ja sitäkin katkerammin. Minun oma pikku karkkipussini nimittäin vietiin, tai toivottavasti se on vain kadoksissa väliaikaisesti.

Noh, yön nukuin silti kohtuullisen hyvin. 12 tuntia olin sängyssä, joista varmaan 6 tuntia vietin unten mailla ja loput ajasta mietin mitä karkeilleni kuuluu. Tuossa ne karkit vielä eilen olivat, mutta en tiedä mitä tapahtui. Toivottavasti ne ilmestyy jostain takaisin. Pelottaa, että jos ne eivät ilmestykään enää mistään esille.

Voisin antaa lähes mitä vain, jotta saisin karkkini takaisin. Enkä minä mitään uusia karkkeja halua. Ne vanhat karkit ovat paljon parempia kuin muut. Nämä karkit olivat ainutlaatuisia, en ole missään nähnyt samanlaisia. Ehkä ne on tuotu jostain Jaappanista tai joku humanoidi on heittänyt rahtinsa maahan. Oikeastaan ihan sama, mutta hyviä ne olivat.