torstaina, tammikuuta 25, 2007

ollaan suosittuja!

Jessus sentään kun nyt tuntuu että kaikki pitävät meistä. Näytimme nimittäin kuorollemme meidän kaveriporukan kuvaaman ja editoiman dokumentin matkastamme Unkariin. Se sisälsi 28 minuuttia juhlimista ja minuutin kuvaa suihkulähteestä. Ihmiset nauroivat. Minua tultiin aamulla henkilökohtaisesti onnittelemaan hyvästä videosta - tuomarinpillillä. Vasen korvani joka on pidempään jo huutanut PIIIIIIIIIIIIIII piti siitä ja nyt sieltä kuuluu tuttu ja turvallinen PIIIIIUUUUUUUUUUUUUUUU, mutta hieman kovempaa kuin ennen. Setä joka minua onnitteli oli niin tohkeissaan videosta että taisipa keuhkotkin pullahtaa suusta ulos ja nenästä tippua pari rautanaulaa.

Iltani ratoksi askartelin tässä itselleni kuoronjohtajan. Voin neuvoa teille miten sellainen tehdään. Se on kohtuu simppeli valmistaa.

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
950 g vehnäjauhoja
200 g leivontamargariinia tai voita
1 muna
raesokeria tai mantelilastuja

Lämmitä maito 40°. Lisää hiiva, suola, sokeri ja jauhettu kardemumma. Lisää puolet vehnäjauhoista ja sekoita voimakkaasti. Lisää pehmeä tai sulatettu rasva ja loput jauhot. Alusta kimmoisa taikina.

Peitä kulho ja kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja pyörittele se kuoronjohtajaksi.

Laita kuoronjohtaja leivinpaperoiduille pellille, peitä ja kohota. Voitele kohonnut kuoronjohtaja munalla, jonka rakenne on vispattu rikki.

Ripottele raesokeria tai mantelilastuja pinnalle. Paista uunissa 200° 12-15 minuuttia.

Valmista tuli. Kuten alla olevasta kuvasta näette, meikäläisen kuoronjohtaja taisi kohota hieman liikaa, toivottavasti onnistutte itse paremmin. Valitettavasti tosiasia on vain se, että kotivalmisteinen kuoronjohtaja ei ole kuitenkaan lähellekään yhtä hyvä kuin sarjavalmisteinen, mutta koti-iltojen iloksi se on ihan kätevä kapistus. Siitä voi tehdä vaikka lampun jalan. Sarjavalmisteista kuoronjohtajaa suosittelen käyttämään lauluharjoituksissa ja matkoilla. Jos sarjavalmisteinen kuoronjohtaja puhkeaa kovassa käytössä, suosittelen paikkausta ja huoltoa.


Ensi kerralla askartelemme itsellemme JAIAUfuuuhuun

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Onko teillä ikinä sellaista tunnetta että joku pitäisi tappaa ihan ulkonäön ja ennakkoluulojen perusteella? Minä olen huomannut, että minulla on. Eilen kun olin saksan tunnilla, niin edessäni istui sellainen lihava naispuoleinen henkilö jonka naama, olemus, ääni ja kaikki muukin sai vereni muuttumaan bensaksi ja silmät muovailuvahaksi. Siis mitä vittua, vaikka se koko henkilö ei oo eläessään sanonut minulle mitään niin tekisi silti mieli survoa sen sormet oksasilppuriin ja pää ruuvipenkkiin. Sitä ennen polttaisin luonnollisesti tupakalla reikiä ihoon ja hakkaisin vasaralla kylkiluut sisään.

Jostain ihmisistä huokuu kusipään ja vittusilmän asenne läpi, minkäs minä sille mahdan. Silloin tarvitsee ottaa itseään niskasta kiinni, kävellä torille ja huutaa PUIIIVÖÖ!!. Muistaakseni ihmisen tappaminen ei ole sallittua Suomessa, joten joudumme askartelemaan aggressionpurkuvälineen.

Tarvitsemme:
-lautoja
-polkupyörän
-liimaa
-tekojalkoja
-lasisilmiä
-muovailuvahaa
-juutalaisia tai homoja (neekeritkin käy)
-paineilmakompressorin
-nauloja
-vasaran
-ruuvipenkin
-neuloja
-vaseliinia
-bensaa
-rikkihappoa
-mielikuvitusta
-sieniä (mielellään hallusinaatiota aiheuttavia)
-sulaa laavaa
-kumihanskat
-sorkkarauta
-köyttä tai vahvaa narua
-talitintti
-karvalakki
-Seppo
-Mikko Kuustosen CD
-Punahilkka

Nämä kaikki esineet on saatavilla K-Raudasta. Sen jälkeen kun kaikki tavarat ovat hankittuna voit sitoa juutalaiset kiinni puuhun ja tehdä heille aivan mitä haluat. Käytä apunasi listassa mainittuja apuvälineitä.

Esim. Laita kumihanska vasempaan käteesi. Nouki vasemmalla kädelläsi talitintti ja laita se toiseen kumihanskaan sisälle. Hiero juutalaisen naamaan paljon vaseliinia. Murskaa tekojalalla muutama lasisilmä. Sirottele juutalaisen naamalle lasimurskaa ja ala mätkimään häntä häntä talitintti-kumihanskayhdistelmällä. Syö sienet. Odota kunnes alkaa vaikuttamaan. Ota Mikko Kuustosen CD ja heitä se metsään. Liimaa juutalaisen silmät umpeen jotta hän ei näe mitä tapahtuu. Ei se ollutkaan hyvä idea. Avaa silmät sorkkaraudalla. Ota Punahilkka käteesi ja syötä se juutalaiselle. Odota että se alkaa vaikuttamaan. Valele kaikki bensalla ja sytytä tuleen. Kun sireenin ääniä alkaa kuulua, ole kaukana.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Lomat ovat kivoja

Lomat ovat kivoja siihen asti kunnes pitää mennä takaisin töihin tai kouluun. Minäkin olen nyt tässä melkein neljä viikkoa lomaillut ja kohta pitäisi kouluun lähteä opiskelemaan SAKSAA! Unirytmini taitaa olla hieman sekaisin. Menin eilen klo 24 nukkuun ja nukahdinkin kohtuu nopeasti. Heräsin seuraavan kerran vähän vaille kaksi aivan virkeänä. Paska idioottikehoni luuli, että olin ollut päiväunilla. Pyörin sängyssä noin neljä tuntia kunnes kuuden maissa nukahdin. Oli aika rankka kokemus.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Yhteenveto vuodesta 2006

Kuten ehkä huomaatte, blogini on vaihtanut ulkoasua. Se on trendikkäämpi kuin koskaan ennen. Mennään nyt kuitenkin asiaan ja kerrotaan yhteenveto vuodesta 2006:

Vuosi 2006 oli ihan kiva.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

rakkaat naapurini

Morjens rakkaat naapurini siellä seinän takana! Kiitos kun annoitte palautetta kavereideni laulamisesta viime lauantain ja sunnuntain välisenä iltana. Silti hieman ihmetyttää, että miksi olit väittänyt taloyhtiön puheenjohtajalle että täältä lähtee joka viikonloppu meteliä ja perjantainakin olin pitänyt meteliä vaikka en ollut edes kotona.

Jos minä pidän meteliä 5-7 kertaa vuodessa, se ei mielestäni tarkoita sitä että joka viikonloppuna pitäisin ääntä. Muistaakseni viikkoja on vuodessa 52. Eli vuoden 365:sta illasta pidän 1,36-1,9% iltana ääntä täällä. Se ei voi rasittaa sinun pikkukorviasi niin saatanasti, että pitäisi mennä kusettamaan taloyhtiön puheenjohtajalle paskaa minusta.

Olen kuitenkin erittäin pahoillani jos olen aiheuttanut vahinkoa sinulle, koitan kirjoittaa tällä näppäimistöllä vähän hiljempaa tästä lähtien. Ikävä kyllä joudun vastineeksi kuuntelemaan päivällä musiikkia kovempaa korvatulpat päässä, koska se ei ole enää klo 22 jälkeen mahdollista. Toivottavasti suolistosairauksesi ei kärsi siitä että soitan death metallia ja grindcorea kovalla.

Olen niin pahoillani aiheuttamastani kärsimyksista, että tilasin sinulle netistä lahjan. Virtsankarkailusuojia miehille. Pusi pusi..

torstaina, tammikuuta 04, 2007

supersankarismi

Tänään aion olla supersankari ja parantaa maailmaa. Olen jo ommellut itselleni hienon viitan ja juuri sain viimeisteltyä hienon logoni.

Nimeni on pyllynkarvamies. Maailmanparantamisen aloitin koska koin itse vääryyttä.

Ostin nimittäin samasta kaupasta missä tapasin Auran purkillisen papaijanpaloja. Paketti oli oikein söötti ja mukava. Heti kotiin päästyäni aloin kokkaamaan - ja perkeleen turahdus - huomasin kauhukseni, että ne papaijat on 1,5 vuotta vanhoja. Onneksi en kerennyt avaamaan purkkia saati sitten kaatamaan niitä herkullisten kananpalojen, kookosmaidon ja muiden lisukkeiden sekaan.

Kohta lähden kauppaan suorittamaan maailmanparannusta. Supersankarin pukuni on jo päällä. Minulla on vielä noin 1,5 tuntia aikaa tarkastaa kaupan jokainen tuote, että ne ovat varmasti tuoreita. Sehän on lähes mahdoton tehtävä jopa minunlaiselleni supersankarille. Sitä varten otan mukaani hyvän supersankaritoverini Ralli-Markun. Kateelliset haukkuvat häntä pelkäksi pölypalloksi, mutta ette pysty ikinä arvaamaan mitä yliluonnollisia hän pystyykään omistamaan.

Huomasin tuossa vähän aikaa sitten kun tapasin Ralli-Markun sohvani alla että hän omistaa huikeita voimia. Hän nimittäin osaa kloonautua (kuvittele tähän sellainen kauhumusiikki sekä pahan sedän nauru). Jätin hänet viikoksi hengailemaan sohvan alle ja kun katsoin sinne seuraavan kerran Ralli-Markku pyöriskeli onnessaan uusien kloonattujen kavereidensa kanssa. Siitä lähtien olen kouluttanut Ralli-Markkua tarkastamaan tuotteiden tuoreutta heitellen nakkeja ja katkarapuja sohvan alle päivämäärälappujen kera.

Mutta nyt tulee jo kiire. Lähden sotimaan pahuutta vastaan. Lukekaa lehdistä sankaruudestani.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Rakkahin hukkunut on

Tervehdys kanssakulkijat!

Aura on pistunut tästä maailmasta. Minä päätin antaa hänelle armokuoleman. Lämmitin maitoa ja laitoin hänelle maitoisaan hautaan sekaan ananaspaloja, ohrakasta sekä mustapippuria. Lisäksi keitin pastaa. Voin sanoa, että hautaaminen onnistui kivuttomasti, mutta ikävä kyllä se hautaamisprosessin tuotos oli niin pahan makuinen, että kippasin kaikki vessanpönttöön.

Tänään sain Auran äidiltä postia:

"AURA® sinihomejuusto kuten muutkin kypsytetyt juustot ovat ns. eläviä tuotteita. Se tarkoittaa sitä, että maitoon lisätyt maitohappobakteerit ja juoksetteen entsyymit hajottavat kypsytyksen aikana juuston ravintoaineita, minkä seurauksena juustojen hienot maut syntyvät. Vaikka AURA® sinihomejuustoa kypsytetään noin 6 viikkoa ja AURA® Gold sinihomejuustoa 12 viikkoa, ei kypsyminen lopu tähän, vaan juusto kypsyy hitaasti koko myyntiajan.

Nesteen irtoaminen johtuu kypsymisen aikana tapahtuvasta valkuaisaineen eli proteiinin hajoamisesta. Tällöin proteiinin kyky sitoa nestettä huononee ja juusto alkaa "itkeä". Tätä ilmiötä kutsutaan proteolyysiksi. Koska AURA® sinihomejuusto ja AURA® Gold sinihomejuusto rei'itetään homeen kasvun varmistamiseksi, pääsee juustosta valumaan rei'ityskanavien kautta aromikasta, aminohappopitoista nestettä.

Nesteen irtoamista voidaan hidastaa pitämällä sinihomejuustoja mahdollisimman alhaisessa lämpötilassa (kuitenkin yli 0ºC:ssa). "Kyynelnesteen" irtoaminen AURA® sinihomejuustosta on lähinnä esteettinen ongelma, mutta muihin laatuominaisuuksiin sillä ei ole vaikutusta.

Lähetän postitse hyvityskortin, jolla saatte Valion tuotteita kaupasta."

Mitä vittua, nytkö Aura oli vain itkenyt ja minä tapoin sen? Voihan perkele. Ja mikä tuo hyvityskortti. Lähettääkö se nyt vielä surunvalitteluadressin meikäläiselle. Toivottavasti se laittaa siihen mukaan rahaa, koska olen köyhä opiskelija.