sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Hyvästi rakkaani

On uudenvuodenaatto, mutta olen masentuneena yksin kotona tippa silmäkulmassa. Joudun luultavasti heittämään hyvästit rakkaalle Auralleni. Emme ole tunteneet kovinkaan kauaa, mutta se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tapasimme K-Supermarketin juustohyllyllä ja rakkautemme on siitä lähtien kukoistanut.

Eräänä päivänä olin menossa halailemaan Auraa jääkaapilleni, sain kokea syviä järkytyksen hetkiä. Aurasta valui läpikuultavaa ja inhottavaa limaa. Puhdistin jääkaappini ja Auran hellästi limasta ja katsoin hänen ennustetun kuolinaikansa. Se näytti kuitenkin vasta tammikuuta 2007, joten aloin epäillä Auran sairastavan jotain vakavaa tautia. Lähetin hänen äidilleen Valiolle välittömästi postia, mutta ilmeisesti hän on hylännyt tunteettomasti lapsensa sillä vastausta ei ole kuulunut.

Juhlikaa te minun puolestani tänään, minä en kaikelta surultani luultavasti pysty. Ilmoittelen rakkaani Auran kohtalosta heti kun tiedän mikä häntä vaivaa ja mitä joudun hänelle tekemään.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Amen

...ja anna kaikille eläimille ruokaa niin paljon, että he poksahtavat onnesta. Anna meille minun syntini anteeksi ja päästä meidät vankilasta. Lisäksi toivoisin, että kinkku olisi ensi vuonna hieman mureampaa kuin tänä vuonna..

Kippas kappas, tervehdys pikku pallerot ja suonikohjut. Enpäs huomannut, että te olette jo täällä. Kerronpa teille opettavaisen tarinan:

Olipa kerran Meetwursti, Simo-Liisa, Kikkeliskokkelis ja Kalankives. Kikkeliskokkelis ja Meetwursti olivat tulossa Pohjois-Norjasta turskia onkimasta. Heitä vastassa olivat Simo-Liisa ja Kalankives. Simo-Liisa ja Kalankives olivat ajaneet jo pitkän matkan kalastajia vastaan maitolaiturille. Simo-Liisan autolla kun he olivat matkalla niin Simo-Liisa oli totta kai ajanut.

S-L: Olen ajanut jo pitkän matkan autoa. Kikkelikokkelis, etkö voisi ajaa auton takaisin.
Kalankives: Ei Kikkeliskokkelis autoa aja!
S-L: No kun siellä on liukasta ja minä en enää jaksa..
Kalankives: Ei Kikkeliskokkelis autoa aja! Minä haluan pitää hänen polvesta kiinni koko ajomatkan ajan joten sinun miehesi Meetwursti saa luvan ajaa.
S-L: No kun minäkin haluaisin pitää Meetwurstia kädestä.
Kalankives: Se ei nyt onnistu, koska minä ja kultani olemme paljon rakastuneempia kuin te!
S-L: NO VOI NYT /"&¤&!
Kalankives: Missä se Meetwursti nyt on, jotta hän pääsisi ajamaan?
Kikkeliskokkelis: Sehän meni jo aikoja sitten tuonne takapenkille nukkumaan..
Kalankives: /#!¤/#%)(¤&&)¤(&(%#/!%#
S-L: Hihihi

Kikkeliskokkelis hyppäsi rattiin ja ajoi kotiin ilman sen suurempia marinoita. Tarinan opetus: Kalankives on omahyväinen paska, joka ajattelee vain omaa etuaan.

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Cheers mate!

Tulipas oltua Englannissa sitten viisi päivää. Huomasin, että onhan se saari aika paska paikka asua. Talot ovat kylmiä vaikka pattereihin pystyy sulattamaan omat housunsa tai karvansa, ruoka ei ole erityisen hyvää, naiset ovat rumia, sää on paskaa, ne ajaa väärällä kaistalla, joka paikassa on koiranpaskaa ja muuta roskaa, maahan pääsemiseksi tarvitsee passin. Viimeinen kohta kävi ystävälleni Tonille (nimi ehkä muutettu) varsin selväksi. Hänen reissunsa päätyi jo Tampereen lentokentälle. Mahtoi vituttaa.

Meinasi tulla hieman kiire paluumatkalla kun joku idiootti oli törmännyt henkilöautolla rekkaan ja moottoripyöräkin oli halunnut tulla samaan kasaan niin koko tie oli sen takia suljettu ja jouduimme kiertämään Hevonvitun kautta jotta pääsimme takaisin reitille. Onneksi Antti (nimi ehkä muutettu) ajoi kuin Ari Vatanen, vaikka ei tiennyt paikallisista liikennesäännöistä enempää kuin mistään muustakaan. Selvittiin kuitenkin ajoissa lentokentälle ja päästiin koneeseen.

Ei kai tosta reissusta ole enempää kerrottavaa. Kaljaa juotiin ja kivaa oli.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

domino-elokuva

Katselin tuossa erään vammaisen elokuvan. Siinä oli olemassa joku kohtalo missä järjestyksessä ihmiset kuolevat. Kaikki kuolemat tapahtuivat aivan käsittämättömän typerällä tavalla. Esim. Poika pieraisee, norsu pillastuu ja astuu auton päälle, autosta lentää takapeili joka osuu Simo-Liisaa päähän, Liisa alkaa itkeen ja kyyneleet valuvat sähkökaappiin, sähkökaappi menee oikosulkuun ja pesukone alkaa pomppimaan, pomppivan pesukoneen päältä tippuu mustekala jonka perseestä turskahtaa mustetta pyörätuolissa istuvan puujalkaisen miehen vasempaan silmään joka huutaa kovaan ääneen RAIIII, tästä seuraa se että naapurihuoneistossa asusteleva vellikakkainen pyrstövöyly stumppaa doukun kraakan pömbeen ja kaikki tsetidduu niin vitusti, että apisagjpatj OJOOOOO YGDAN ahnoonso sekä jättiläis kokoinen porkkanasiila hgahagah ajkpjapsp siperialaisen taistelukääpiön höbniin ja h0gfa0jkmv sekä teräsmiehen viilapäskyyn jotta Devil miasti kukkia tavaaiina taivaalla ajjjjjjjjjjjjjjjjjjs koee amtaj sumopainija ruusu perseessä, halikko munassa nektariinitompelo kivespussukan vasempaan alasuojaan josta luoti kimpoaa ruikkumunaan jolloin ajnf ,mnnnnb ¤RTSGHNJ ja näin Pekka kuoli, josjtajgo jjssssskapapapapap ja nuippukaali simopillu vakomuna tissipimppi kusmunat haessoop ja kaljukulli simosiili ruippelisorsa kulotusvalkea vittu ja kuolema kaikille.

Hyvää tässä elokuvassa oli se, että kaikki kuoli ja siinä näkyi kaksi paria tissejä, eli yhteensä neljä tissiä. Yksi pienempi pari sekä toinen isompi pari. Tissit paloivat.

torstaina, joulukuuta 07, 2006

jurppii

Naiset! Tiedättehän sen kuuluisan lauseen missä valitetaan kun vessanpöntön se ihme rinkula mikä suojaa pyllyä kylmyydeltä on yläasennossa kun se kuuluu kuulemma laskea alas käytön jälkeen. Millä perusteella? Koska naiset joutuvat sen sitten laskemaan alas!!!! Vittu, minä joudun sen aina nostamaan ylös enkä saatana valita siitä! Jo on jos ei jaksa yhtä rinkulaa laskea alas. Sehän tulee alas sieltä jo painovoiman avulla jos sille antaa vähän vauhtia. Näin julistankin koko paheellisen rinkulan kieltoon ja revin sen irti jokaisesta vessasta missä vierailen - tai sitten vaihtoehtoisesti kusen sen päälle aina ja ikuisesti. Eipähän ainakaan tule valitusta kun ne lauteet on laskematta.

PUUH, PUUH, LÄÄH!

Pumppuni meinasi juuri hypätä solisluun läpi ulkomaailmaan. Niin paljon otti hermoon. Laitoin sormen pyllyyn ja huusin PIUUU niin olo helpottui heti.

On ne naiset kyl siltikin kivoja.

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

No niin, nyt muistin asiani. Te ootte kaikki tosi kivoja.

Tärkeätä asiaa

Tremolo!

Tulin vain sanomaan, että... että.. no en minä nyt enää sitä muista. Katsokaa sillä välin Olli Hokkasen tyhmänrohkea ja jopa pelottava ennätysyritys:

http://www.youtube.com/watch?v=hix25TdoBFA

Jos en ole videon loppuun mennessä ehtinyt kirjoittaa tänne uutta juttua niin jatkakaa tällä:

http://www.youtube.com/watch?v=59uLMln_pNo

Pitäkää hauskaa.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

massakuuri

Meikäläinen aloittaa nyt massakauden. Mitä enemmän massaa, sitä enemmän vetovoimaa. Sehän sanotaan jo fysiikan laissakin. Kohta minulla on niin paljon vetovoimaa, että kukaan teistä ei voi vastustaa minua.

Näin kaupungilla kerran aika ison körilään. Sillä oli niin paljon vetovoimaa, että hänen ympärilleen oli muodostunut gravitaatiokenttä. Gravitaatiokentän ympärille oli verhoutunut ilmakehä ja miehen pinnassa kasvoi puita ja pikkumiehet hyppivät pitkin miehen kehoa. Se oli hauskaa. Nyt aion siis alkaa kasvattamaan kääpiöitä omassa liikkuvassa puutarhassani.

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Pedofiilipappa

Moi! Tulin vain ilmoittamaan, että joku 40-vuotias mies halusi ostaa minun housut. Niiden piti kuulemma olla kuluneet ja minun itseni puhkikuluttamat. Olisin saanut 20€ vanhoista farkuistani, mutta en uskalla lähettää niitä sille sedälle, koska hän haluaa ne postiennakolla. Ties mitä hulluja sitten oveni takana seisoo. Luultavasti se mies ja sen muna. Menen nyt tuonne varjoon, tässä on liian valoisaa.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

kuoromatkalla Unkarissa

Suuri tervehdys molopäät! Olin kymmenen päivää ulkomailla. Minulla oli ylettömän hauskaa. Niin hauskaa, että ihoni muuttui keltaiseksi ja maksani muuttui epämääräiseksi löntiksi joka lilluu tällä hetkellä jossain päin kehoani.

Matkasta en enää muista paljon, koska onhan siitä jo 2 päivää kun reissulta saavuin takaisin. Auschwitzissa kävimme ja se oli todella sairas paikka. Lisäksi oleskelimme mm. Latviassa, Puolassa, Unkarissa, Slovakiassa, Liettuassa, Virossa ja ehkä vielä jossain muussakin maassa. Se siitä.

Toinen esiintyminen ei mennyt meikäläiseltä oikein suunnitelmien mukaan. Siellä salissa oli ehkä 300 munavoita lämmintä ja meikäläinen hikosi nesteet ulos sitä mukaa kun olin niitä juonut. Pakki oli aivan sekaisin ja meinasi tajukin lähteä. Konsertti jäi sitten meikäläiseltä kesken ja ryntäsin biisien välissä takarivistä ulos salista ja suoraan vessaan. Kuvitelkaa tässä vaiheessa Helvetin huonokuntoisin vessa mihin lastenraiskaajat ja Simo-nimiset ihmiset laitetaan kärsimään tuomiota. Tämä vessa oli se potenssiin kymmenen. Eikä ollut tietenkään vessapaperia. Ei siinä suurempaa sotasuunnitelmaa kerennyt tekemään kun piti jo päästä paskalle. Suorittamisen jälkeen piti sitten keksiä mihin pyyhkiä kaikki kuonat. Ajattelin jo sukkaa, mutta taskustani löytyi joku ohjelmapaperi minkä käytin. Näin jälkeenpäin harmittaa etten pyyhkinyt paikallisiin seteleihin, koska niillä on vähemmän arvoa kuin sillä ohjelmalehtisella.

Mainittakoon vielä että kuoromme on erikoinen. Monet juo viinaa ja loput polttaa vesipiippua. Enempää en jaksa kirjoittaa koska en jaksa.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Tervehdys vittupäät! Minua alkoi kyrsimään kun uimahalliin on liian pitkä matka eli noin puoli kilometriä. Siksi päätin että saa pelleily riittää ja tekaisin itselleni oman tekojärven taloni eteen. Sen nimi on Tekojärvi. Huomasin heti että muutkin tulevat innoissaan pärskyttelemään autoillaan järveeni. Ajattelin tehdä järvestä maailmankuulun turistikohteen.

lauantaina, syyskuuta 30, 2006

karprorprorororo

Siis ei saatana pistää sapettamaan HANNU KARPO! Katselin tuossa MTV3:n esittämää Karpolla on asiaa ohjelmaa. Ihmiset nyyhkyttävät kun heitä on omasta mielestään riistetty. Kansanparantaja Karpo saapuu paikalle ja sitten nillitetään vähän lisää kameralle. Sitten mennään ahdistelemaan jotain paikallista yrittäjää.

Siis ei vittu, tarvitseeko näitä asioita ruotia koko vitun kansan nähden. Jos ei pääse kauppiaan kanssa yhteisymmärrykseen jostain asiasta niin voi soitella kuluttaja-asiamiehelle. Jos se saatanan Karpo tulis meikäläisen tontille mölyämään ja solvaamaan niin vääntäisin sen silmälasit solmuun ja tunkisin sen saatanan karvalakin Hannun hanuriin.

Nyt täytyy mennä soittelemaan death metallia, jotta pää ei räjähtäisi!

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Autossahan on yleensä neljä pyörää. Isossa autossa saattaa olla enemmänkin. Siellä ne pyörivät sulassa sovussa keskenään ihan kiltisti. Mutta mikä helvetti siinä on että ihmiset eivät siedä kolmatta pyörää?? Nyt tehdään asialle stoppi ja saatte alkaa kestämään kolmansia ja neljänsiä pyöriä. Tehdään niin että olkaa te pyöriä niin minä voin olla kuski. Vikistä ja ulista ei sitten saa kuin jyrkissä kaarteissa ja kovissa kiihdytyksissä sekä jarrutuksissa. Minä määrään tahdin. Eikö olekin reilu työjako?

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

pelotuskauhistus

Olen saanut kuulla että näitä tekstejäni lukee sellaiset ihmiset joiden ei pitäisi lukea näitä. Se saa ihoni kananlihalle. Viime lauantaina kuulin, että eräs pelottava setä joka tekee outoja ääniä ja vääntelee naamaansa ison joukon edessä lukee juttujani. Jos sinä pelottava otus luet vielä näitä juttuja niin sanon sinulle nyt tässä koko kansan edessä: HYI!

Asiasta mätään lihapullaan. En suosittele ikinä siivoamaan leivänpaahtimen murukoteloa. Jos siivoat sen niin et saa tehtyä paahtimestasi mukavaa avonuotiota niin helpolla. Ainoa haitta tuosta avonuotiosta on että se hieman tuntuu käryttävän pahan hajuista settiä ilmoille. Suosittelenkin avaamaan tuuletusikkunan ja antamaan nuotiolle puhdasta happea, jotta se palaisi puhtaammin.

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Olin viime viikolla Ruotsissa. Laivalla esiintyi Kirka. Harmi kun en muista esityksestä mitään. Oikeastaan en muista laivareissusta mitään sen jälkeen kun taxfreesta ulos astuin. Ainoa muistikuva on kuuden aikaan aamulla kun hyttimme oveen koputetaan. Matkatoverimme oli päättänyt paskoa hyttiin ja levitellä paskaa ympäriinsä. Mikäs siinä, onneksi ei ollut mun hytti kyseessä.

Toisena iltana Tukholmassa menimme hienoon baariin. Valitettavasti se oli transubaari mihin menimme. Ei ollut kovinkaan mukava yllätys. Kolmas ilta meni hienosti kun menin pummilla bussiin kun piti mennä Sveriges Televisionille edustamaan. Valitettavasti hyppäsin väärään bussiin ja löysin itseni Hevonvitusta. Tilaisuus loppui juuri kun pääsin paikan päälle televioaseman eteen.

Kolmantena iltana menimme VIP-korteilla Tukholman ökybaariin vaalivalvojaisiin. Siellä oli hyvät bileet, koska porvaripuolue voitti vaalit ja se koko mesta oli varattu heidän käyttöön. Myös kaverimme, jonka vieraaksi Ruotsiin lähdimme, pääsi eduskuntaan. Baarista jatkoille johonkin hämärään mestaan ja siellä menikin pitkään.
Kaksi naista sammui olkapäilleni ja minua juotettiin koska en itse pystynyt kun kädet olivat varattuina.

Viimeisen päivän nukuin kokonaan. Hyvä reissu ei voi muuta sanoa.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Mustekalaa

Siis ei vittu pistää kyllä hajottamaan kun nykyajan hevarit jumalauta pitävät päällänsä jotain telttahousuja joista roikkuu kaiken maailman naruja ja lonkeroita. Mitä vittua? Nehän ovat maailman kuvottavimman näköiset kapistukset. Tekisi mieli lyödä jokaista pelleä joka sellaiset pistää päällensä.

Onneksi kokkaaminen helpottaa vitutusta. Täten neuvon teitä tekemään maittavan lasagnen. Tarvitset sipulia, jauhelihaa, lasagnelevyjä, maitoa, basilikaa, juustoraastetta, suolaa sekä tomaattimurskaa. Kokkaaminen helpottuu jos omistat myös kattiloita ja paistinpannun. Ruskista jauhelihat. Nopea ruskistaminen on kaiken aa ja oo eli pidä hella kutosella.

Laita lasagnelevyt kattilaan kuumaan veteen killumaan vähäksi aikaa. Sillä välin lisää jauhelihaan sipulit ja muut setit maitoa, juustoraastetta ja basilikaa lukuunottamatta. Niistä aineksista teemme juustokastikkeen. Väännä hella kutoselle ja kaada ainekset kattilaan ja kattila liedelle. Laita kansi päälle ja mene paskalle. Juustokastike on valmista kun vaahto alkaa valua lattialle asti. Sen jälkeen kaada kaikki paskat sekaisin vuokaan ja heitä uuniin 300 asteeseen 2 tunniksi.

Lasagne on nyt valmista heitettäväksi roskiin. Nyt voit hakea kaupasta Saarioisten lasagnea ja syödä sen hyvillä mielin.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Elämän vaikeaksi tekeminen tuntuu joillekin olevan helppoa. Miten ihmeessä joku voi kuoria banaanin väärästä päästä? Banaani pitää kuoria siitä päästä mistä se on puussa roikkunut. Siinähän on kahvakin valmiina. Ei ole mitään järkeä lähteä avaamaan oviakaan saranapuolelta. Niin, ettäs tiedätte!

tiistaina, elokuuta 29, 2006

miksi?

Miksi kaikki on aina niin vaikeata? Menen kauppaan ostamaan hienoa jalkalamppua jonka näin mainosesitteessä. En löydä lamppua ja pyörin ainakin 15 min etsien myyjää. Saan myyjän kiinni, löydän oikean lampun ja ostan sen.

Menen kotiin ja alan innoissani avaamaan pakettia. Röpellän sitä auki kauan ja sitten sen auki saatuani huomaan heti että tarvitsen Jumalan voimia kootakseni lampun. Voi helvetti kun oli sitten vaikeeta sen lampun kokoaminen. Vittua ja saatanaa huutaen itku kurkussa saan lampun melkein kasaan reilussa tunnissa. MELKEIN. Siitä mukavasta palapelistä puuttui pari osaa. Ei muuta kun kauppaan soittamaan että saisin osat tilalle. Sanoin heti alussa että lamppua en ole tuomassa takaisin näytille koska se on aivan vitun vaikea koota. Onneksi sain helpolla puuttuvat osat kaupasta. Nyt lamppu palaa hienosti vaikka hukkasinkin yhden osan siitä. Ilmeisesti kyseessä oli varaosa koska se palaa hienosti. JEE!

maanantaina, elokuuta 28, 2006

Aamun hartaus

Olin valoisassa huoneessa, joka oli koristeltu tyylikkäästi rauhallisin värein. Seisoin keskellä huonetta odotellen että runon lausuja saapuisi paikalle. Tunnelma oli käsin kosketeltavissa kun japanilainen haikujen lausunnan maestro Norika Wasaga saapui lavalle. Kaiuttimista kuului taustalla viehättävää veden liplatusta kun Wasaga alkoi lausua haikua romanttisella äänellään. Tuntui siltä että vaipuisin transsiin.

"Tai noki Kenobi,
Tsing wao ming phu,
Won lao kingu pin,
Pung pin gwao

Tsing tsing obi wan,
Noriko"

Lausunnan jälkeen lavalle asteli Suomen kansallispuvussa Sinikka Mönkäre joka lausui saman hai'un suomeksi.

"Saatanan vittupää homo,
älä enää ikinä koske minuun,
tai puren kullisi irti,
ja syön koirasi

ystävällisin terveisin rakas lapsesi,
Noriko"

Purskahdin kyyneliin. Kauneinta mitä olen ikinä kuullut.

Lausun vielä lopuksi saksalaisen sananlaskun:

"Die slütchelkraft ich meine scheissewagen. Kampftwerke stümpel riesen und himmel slawgund, nein schumacher politischer hoffmann."

"Ei kahta ilman kolmatta. Kolmannen jälkeen tulee yleensä neljäs, tai sitten ei."

lauantaina, kesäkuuta 10, 2006

Juhan anus

Taas on juhannus lähestymässä. Mitä te ajattelitte tehdä? Minä aion perinteisesti juoda kirkasta ainakin yhden pullon, kaatua kokkoon ja hukkua sepalus auki lammikkoon. Sitä ennen tosin voisin yhden kyrsän grillata niin voi kuolla onnellisena.

Jope Ruonansuu on muuten hauska veijari ja hyvä imitoimaan. Hänet tunnistaa äänestä, imitoi hän ketä tahansa.

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Lasten leikkejä

Terve lapset! Setä on ollut hieman lomilla kirjoittamisesta kun on vituttanut, väsyttänyt, ollut kiireitä ja kaikkea muuta paskaa. Siksi piristän teitä leikeillä mitä itsekin leikin pienenä. Suosittelen opettamaan nämä hauskat leikit myös teidän lapsillenne.

1. leikki: Ota muovipussi tai mahdollisesti kelmua. Kiedo se lapsesi pään ympärille tiukasti. Odota kunnes lapsi muuttuu siniseksi ja lakkaa hengittämästä. Haha, eikö olekin hauskaa.

2. leikki: Ota kasa nuppineuloja ja kuumenna niiden kärjet tupakansytyttimellä hohtavan kuumiksi. Töki lapsea silmiin neuloilla. Hoho, kylläpäs on kivaa.

3. leikki: Anna alle 3-vuotiaalle lapsellesi leikittäväksi kasa pieniä legoja ja odota että se syö ne. Tämä voittaa jopa television katselun.

4. leikki: Kun lapsesi on oppinut konttaamaan naulaa hänen toinen käsi parkettiin kiinni ja katso kuinka lapsesi konttaa ympyrää. Hehehehe!

Näillä helpoilla ja mukavilla leikeillä pidät hauskaa perheesi kanssa kauan!

maanantaina, toukokuuta 22, 2006

Olin Virossa viikonlopun. Lähdimme perjantaina M/S Galaxylla matkaan. Olin ilmeisesti onnistunut varaamaan matkamme homoristeilylle. Joku irstas setä tuli pyytämään minua tanssimaan. En mennyt. Joku toinen homo kyyläsi persettäni monta minuuttia. En lämmennyt. Reissu jatkui homona aina sunnuntaihin asti. Laivalla ei tapahtunut juurikaan mitään mainitsemisen arvoista vaikka helvetin hauskaa meillä olikin. Jossain vaiheessa näin jonkun tyypin makaavan tanssisalin lattialla. Huusin kaverilleni että mitä vittua toi vammanen tuolla lattialla makaa. Menimme lähemmäs katsomaan niin se vammainen oli tippunut rullatuolista. Kyllä nauratti.

Maissa meinasimme kaverin kanssa saada huumeneulasta keuhkoon. Hassuja kavereita ne nistit. Sain hakkeroitua muuten hotellihuoneemme televisioon ilmaiset pornot. Ne olivat todella laaduttomia ja vanhoja pätkiä. Mutta oli se ihan kivaa pistää televisio täysille kun saavuimme baarista kuuden ja seitsemän välissä aamulla. Paluulaivastakin meinasimme myöhästyä kun kukaan ei herännyt kolmen herätyskellon huudatukseen.

Paluumatkalla kaikki halusivat olla meidän kavereita, koska raahasimme laivaan mukanamme ihan vitusti viinaa ja kaljaa - noin 500 euron edestä.

lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

työporukan esittelyä osa 2

Minä: Tämä mies sattuu olemaan laiska ja hän tykkää nukkua töissä. Hän ei tee turhaa työtä vaan tekee ainoastaan sen mikä tarvii tehdä. Huumorintajuinen äijä. Kaikkien kaveri.

Karhu: Voittaisi painonnostokilpailut koska tahansa jos osallistuisi. Tätä miestä ei tarvitse kehottaa töihin, hän on ihan liian nopea leikkaamaan. Niin nopea, että kaikilla menee hermot.

Nysä: Pieni mies joka oli suuttunut joskus 90-luvun puolivälissä eikä sen jälkeen ole tullut kahville. Viime vuoden lopussa tapahtui ihme ja hän on sen jälkeen alkanut taas käymään kahvilla.

Maanvijelijä: Joka toinen sana on perkele. Hän on kova vittuilemaan ja onkin hyvä siinä. OK äijä.

Schoscscscohhsedrus: Hiljainen äijä, mutta hyviä juttuja irtoaa sitten kun hän pääsee vauhtiin.

LasseeeLasseLasseLasseeee: Hänellä ei ole kavereita siviilissä. Hän ei käy missään. Kotona vain tietokoneen ääressä koodailee ja tutkiskelee kaukoputkella tähtiä. Silti aivan uskomattoman mukava ja hauska kaveri. Outoa.

Kelloseppä: Hyvä äijä, mutta silti salaperäinen setä.

Teppo: Tehtaamme kiusatuin kaveri. Kova heiluttamaan puukkoa.

Bemarihomo: Työnarkomaani. Tulee aamulla töihin puoli tuntia ennen töiden alkua ja kun pääsee himaan niin menee heti tekemään töitä. Ajaa rekkaa vapaa-ajalla ja remontoi siinä ohessa vielä taloa. Ihan hullua. Ihan mukava äijä vaikka kaikilla meneekin hermot siihen kun se tekee myös muiden hommia ja on muutenkin koko ajan hommissa.

perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

työporukan esittelyä osa 1

Terve!

Tänään esittelen teille mukavia työkavereitani.

Hullu homo: Leikkaa peltiä kuin tuulispää. Hän pitää kun pomot käskevät häntä ajaan kovempaa. Kerta kaikkiaan sairas kaveri, ei puhu kuin työasioista. Toivottavasti sai lintuinfluenssan Thaimaan reissullaan.

Toxic Avenger: Silmät pitkin poskia. Lisäksi toinen kattoo seinään ja toinen vittuun. Hän on sairas. Hänellä on on aivan uskomattomia salaliittoteorioita joka asiasta. Lintuinfluenssa on terroristi-isku ja kaikki paska mitä töissä tapahtuu on pomojen juonia häntä vastaan. Hänen mielestään lotossa on jokin logiikka millä perusteella numerot arvotaan. Hän on yrittänyt ratkaista sitä. 20 vuotta. Turhaan.

Pöljä: Kaikessa mukana. Herran sadanpäämies. Tekee kuitenkin vain jos häntä itseään huvittaa. Vittuilee, mutta ei osaa sitä kunnolla.

Järvinen: Painaa ainakin tuhat kiloa, mutta saman verran on myös huumorintajua. Helmi äijä.

Töyhtöhyyppä: Tietää kaikesta kaiken. Ihan joka asiasta. Tai ainakin luulee niin. On ollut ainakin sadassa eri ammatissa vaikka ikää on vasta 25. Aina dieetillä ja seuraa ravintoarvoja. Muiden tekemät ja ansaitsemat asiat ovat perseestä, mutta hänen taasen loistavia. Vittu mikä äijä!

Julle: Liikuntahullu. Hiihto braavuurina. Ei juo viinaa. Vain kalja maistuu. Hyvä äijä.

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Jeesus rokkaa talossa ja puutarhassa

Voi hemmetti tuo Jeesus on hieno mies. Hän kuoli jotta saisimme lisää lomapäiviä töistä. Syntyisipä Jeesuksia lisää, jotta voisimme olla koko vuoden lomalla. Toivottavasti Jeesuksesta tulee vielä meidän liiton puheenjohtaja niin olisi palkat kohdillaan ja lomatkin juoksisi kivasti.

Mutta voi helvetti, Jeesuksen isä vasta tyhmä mies olikin. Joosef otti kaiken ihan todesta kun sille sanottiin, että "Neitsyt" Maria on raskaana pyhälle hengelle. Niinpä vissiin joo. Mariaa kävi ihan saletisti puikottamassa kylän kaikki miehet eikä Joosef tajunnut mitään. Naapurin Erkki pisti Marian paksuksi, ei Pyhä Henki.

perjantaina, huhtikuuta 14, 2006

Siitä on jo melkein kuukausi kun viimeksi kirjoitin tänne. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, mutta tämä ei tule toistumaan. Lupaan pitää pidemmän tauon tämän kirjoituksen jälkeen.

Ei mulla varsinaisesti mitään asiaa ole. Olen alkanut kehittää itse mustaa aukkoa. Siihen tarvii vahvat keuhkot. Miettikääpäs nyt. Jos puhaltaa tarpeeksi kovaa niin sisällesi syntyy suunnaton alipaine. Ilma pyrkii tunkeutumaan sisällesi peräsuolen kautta. Jos puhaltaa tarpeeksi kovaa niin perseeseesi ilmestyy musta aukko joka imee kaiken materian takapuoleltasi. Eikö olekin jännää? Aion mennä hyödyntämään tätä taitoa pankkiin ja imen pankkiholvista kaiken rahan mitä siellä on. Lisäksi menen Raxiin ja imen perseeseeni kaikki ne vitun pizzat mitkä aiheuttaa pahaa oloa, koska ne ovat niin rasvaisia. Alan supersankariksi.. Minä olen Mustamies! Mies joka pelastaa perseellään kaikki.

lauantaina, maaliskuuta 18, 2006

kiljukotka ja suolenpätkiä

Olenpas hauska. Keksin juuri otsikon joka ei liity kirjoitukseeni mitenkään. HAHAHAHAHAHAHAH!! Tänään ajattelin kertoa teille erään opettavaisen tarinan. Jos otat neuvoistani vaarin niin saatat elää pidempään. Vaarin? Mitä vittua. Eihän kukaan lisää vaareja halua ellei ne ole sairaita ja rikkaita. No mutta mennäänpä itse asiaan.

Olipa kerran Pekka, jolla oli kaikki asiat vallan mainiosti. Kun hän saapui töistä venetervaamo Kyllönen&Vilmunen KY:stä, häntä odotti kotona rakastava vaimo ja kaksi lasta. Hänen vaimollaan Pirkolla oli ihanan kurvikkaat muodot. Hänen tissinsä olivat kuin kaksi kamelin kyttyrää joiden päissä oli kaksi radion säätönappulaa. Pirkon mukavat jenkkakahvat lämmittävät myös kovasti Pekan mieltä. Pekka sattui pitämään heiman rehevistä naisista, joten oli onni että hän kohtasi Pirkon. Pirkko kun sattuu olemaan leveämpi kuin mitä hän oli pitkä. Vika ei suinkaan ollut painossa vaan Pirkon pituudessa. Pekan laskujen mukaan Pirkon pitäisi olla viisi metriä ja 30 senttiä, jotta Pirkon painoindeksi olisi 22. Mutta onneksi Pirkko ei ole niin pitkä, koska Pekka ei pidä pitkistä naisista.

Pirkon suloisen pyllyn iho oli mukavan appelsiininkuorimainen ja vakoon voisi istuttaa vaikka kokonaisen pellollisen verran perunoita. Pirkon reisi-ja tussukarvat olivat suurta herkkua Pekalle. Hän popsi niitä aina innokkaasti aamiaiseksi punaisen maidon kanssa, jotta jaksaisi taas raskaan työpäivän loppuun asti. Eräänä päivänä Pekka lähti aamiaisensa jälkeen tomerana töihin. Hän otti menopelinsä alleen, joka sattui olemaan vuoden -72 Helkaman polkupyörä. Tuuli hulmusi Pekan hiuksissa kun hän viiletti mäkeä alaspäin kesäauringon hyväillessä hänen suloisia kasvonpiirteitään. Mäen alapuolella Pekka näki kissan, jolla oli pitkät karvat. Kissan nähtyään Pekka sai astmakohtauksen ja ajoi suoraan ojaan, löi päänsä kiveen ja kuoli välittömästi.

Tarinan opetus: Ei ole kissaa karvoihin katsominen

perjantaina, maaliskuuta 10, 2006

hommat hoidossa

Olipas mielenkiintoinen ryyppyreissu. Olin kahden tytön kanssa liikenteessä ja menimme paikalliseen yökerhoon. Siellä tutustuimme eräisiin henkilöihin. Jossain vaiheessa he alkoivat jutella jostain lääkediileistä. Noh, toinen näistä tytöistä päätti alkaa huumediileriksi sillä sekunnilla ja myydä hänelle annettuja vahvoja kipulääkkeitä. Nistit eivät halunneet ostaa niitä, koska niistä tulee kuulemma sokeaksi.

Loppuillasta yksi nisteistä huomasi kaverini mustelmilla olevat kyynärtaipeet. Nisti alkoi ylpeänä esittelemään omia jälkiään kun hänkin käyttää suonensisäisiä. Kaverini oli siis saanut E-vitamiinia juuri sairaalassa suoneen, mutta emmehän me sitä nistille kertoneet. Olimme juonessa mukana loppuun asti. Jossain vaiheessa iltaa saimme selville, että näillä nistiystävillämme sattui olemaan aseistusta mukana, koska he pelkäsivät velan perijöitä. Aika hassua vai mitä?

torstaina, helmikuuta 23, 2006

Sienestämässä

Tiesittekö että sienestyskausi on nyt alkanut. Minä olen jo kolmatta viikkoa samoissa sukissa ja kohta pääsen korjaamaan sadon. Jalkasienet ovat hyviä, varsinkin kun ne ryöppää kunnolla ja pistää voita päälle.

torstaina, helmikuuta 16, 2006

lintuflunssa

Minä olen Nostradanuksen poika. Osaan ennustaa. Kohta linnut palaavat tuolta etelästä lomalta. Niillä on kivoja tuliaisia, nimittäin ne tuovat mukanaan sen perkeleen flunssan mikä niillä turkkilaisilla karvasiivillä on ollut jo kauan. Tuo 2000-luvun mustasurma tulee tappamaan lähes tulkoon kaikki maan päällä asuvat ihmiset jos ette varaudu tilanteeseen.


Minä olen kuitenkin varautunut tähän asiaan, koska en halua kuolla. Annan teillekin pari hyvää vinkkiä:

1. Kaiva lapiolla bunkkeri asuntoon sisälle. Mieluiten naapurisi olohuoneeseen.
2. Laita päälleis sukelluspuku. Jos et omista sellaista niin vaarisi villapaita kelpaa myös mainiosti.
3. Suihki itsesi päälle kolme ja puoli purkkia hyönteismyrkkyä.
4. Tee punaiseen ämpäriin kaksi reikää ja asenna ämpäri päähäsi. Mieluiten sillä tavalla, että reijät osuvat silmiesi kohdalle.

Näillä ohjeilla pääsee alkuun. Mutta jos otat hommasi tosissaan niin muista myös aseistatua erilaisin välinein sotaan. Itse kävin juuri kohdistamassa ilmakiväärini tähtäimen ja rassasin piipunkin puhtaaksi öljyistä. Saatana jos joku tirppa eksyy minun tontilleni niin se on varma kuolema. Aion ampua kaikkea liikkuvaa.Täältä alueelta ette hengissä selviä saatanan taudinlevittäjät! Aamulla levitin kaikkiin kaupungin puistoihin rotan myrkkyä. Lisäksi tilasin netistä napalmia ja atomipommin.

Jotta te kaikki pysyisitte rauhallisena ettekä lähtisi kaupungille mölyämään maailmanlopusta, aion kertoa teille muutamia erittäin laadukkaita itse keksimiäni vitsejä.

1. Seppo liukastui banaaninkuoreen. Lapset nauroivat niin, että heidän sieraimistaan tuli makaroneja ja rautanauloja.

2. Olipa kerran mies, jolla asusteli pyllyssään pienen pieni orava. Orava kävi aina öisin tökkimässä miehen alushousuihin reikiä. Mies ei tykännyt siitä ja ryntäsi paskalle.

3. Jallukola korvan takana!

4. sadpåsakopaafjppjafsjpafspjafsjfpas pöks

sunnuntaina, helmikuuta 05, 2006

Saunailta

8 men and booze to drink. 72 bottles of beer and 5x 0,7 litres of sauce to drink. To complete the task all men must survive to the night club.

We didn't make it. Mission failed. We were not boozing enough. Only 60 bottles of beer were destroyed but all the sauce was gone and we were in a night club. Better luck next time..

maanantaina, tammikuuta 30, 2006

Olin Helsingissä simalla. Jouduin terroristihyökkäyksen kohteeksi. Joku kaljupäinen espoolainen Savon mafiaan sekaantunut hullu koitti polttaa partani. Onneksi ei kerennyt kovinkaan pahasti karvat kärventyä.. Lähden tästä nyt hakemaan vakuutusta parralleni, katsellaan.

sunnuntaina, tammikuuta 29, 2006

Runo

Tein runon:

Vittu tää on perseestä
Täyttä paskaa

-Ville

tiistaina, tammikuuta 24, 2006

Terve lapsukaiset. Minä olen jo hereillä. Kello on puoli seitsemän. Ovikelloni soi puolisen tuntia sitten, kovaa ja monta kertaa. En jaksanut avata ovea. Sen jälkeen soi ovisummeri, kovaa ja monta kertaa. Huutelin sinne että kuka vittu siellä hakkaa sitä nappulaa. Se oli huoltomies joka ilmoitti, että patterini vuotaa muihin asuntoihin kerroksien läpi. Kuulemma kaksi kerrosta alaspäin se vesi jo valunut. Noh minäpä totesin sinne luuriin, että joo toi mun vessan patteri kyl vuotaa.

Avasin niille oven. Ne sano, että "oho, tää oli näin pieni kämppä. Se vuoto on varmaan tossa naapurissa". Sitten ne lähti meneen. Teki mieli ojentaa niille herätykseni kunniaksi diplomin ja mitalin, koska ON NIIN VITUN HIENOA HERÄTÄ NÄIN AAMULLA TURHAN TAKIA KUN ENSIMMÄISEN KERRAN YLI VIIKKOON SAISI NUKKUA RAUHASSA JA PITKÄÄN. Tulee kuulemma kahdeksalta korjaan minun patterini. Sen jälkeen ne menivät hakkaan naapurin ovikelloa. Se hieman nauratti. Nyt minua vituttaa, koska olen nukkunut neljä tuntia ja silmäni ovat punaiset kuin punainen omena - ellei jopa punaisemmat.

Ostan joku päivä itselleni kääpiöarmeijan ja hyökkään Nevadaan. Siellä koulutan kääpiöt tekemään goatsen. Kun se on onnistunut istutan kääpiöiden hanuriin perunoita, maissia, porkkanoita ja ehkä jopa appelsiinipuita. Yhden hanuriin laitan matkatelevision jota voin katsella kun odottelen, että sato kypsyy.

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Kali kali

Töissä oli saatanan kylmää. Niin kylmää että jouduin pukeutumaan avaruuspukuun. Silti hampaani lyhenivät ainakin viisi senttiä kun ne kalisivat kylmyyden takia. Kusella käyminen ei onnistunut koska se meni runkkaukseksi vapisevien käsien takia.

tiistaina, tammikuuta 10, 2006

Ei minulla ole mitään kummempaa sanottavaa kuin että japanilaiset ovat hauskoja ihmisiä. Niillä on mielikuvitusta melkoisesti. Itselleni ei tulisi heti mieleen kääriä kaveri elmukelmuun kokonaan ja tunkea dildoa pilluun. Eikä myöskään tulisi ihan heti mieleen haudata naista maan alle ja tunkea dildoa pilluun. Eikä myöskään tulisi ihan heti mieleen haudata nainen pulla taikinaan ja tunkea dildoa pilluun. Eikä myöskään tulisi ihan heti mieleen tunkea naisen perseeseen ankeriaan poikasia ja katsella kun se paskantaa niitä. Eikä myöskään tulisi ihan heti mieleen pelata teini-ikäisenä kanchoa eli koittaa tunkea kaverin perseeseen sormia kun kaveri ei huomaa. Se on kuulemma suosittu peli nuorten keskuudessa Japanissa. Odotan innolla ensi vuotta kun silloin suunnitelmien mukaan pitäisi lähteä Japaniin matkalle.

tiistaina, tammikuuta 03, 2006

persekauppias

Suunnittelimme pari päivää sitten hullujen ystävieni kanssa murhaa - täydellistä murhaa. Emme tule jäämään siitä ikinä kiinni. Joka tapauksessa tämä toi minulle mieleen vision. Se on erittäin nerokas liikeidea jonka ansiosta Suomen asukkaat tulevat pystyttämään minulle monta patsasta. Alan myymään *VIUHVIUHVIUHVIUHUIUIUIIIIIIIIIUIIIIIIBBBOOOOIIIIINNGGGGG* persettä. Hassuinta tässä on se, että en myy omaa persettäni. Se ei menisi edes kiimaiselle muulille kaupaksi. Ei, en myy myöskään goatse-ystäväni persettä. Myyn tuntemattomien ihmisten persettä. Tai pitäisikö sanoa tarkemmin perseitä.

Liikeidea perustuu postimyyntikuvastoon, jonka olen jo suurin piirtein saanut valmiiksi. Siellä on monen moista persettä. On pientä, selluliitti, suurta, läskiä, olematonta, löysää, tiukkaa, mustaa, valkoista, keltaista, karvaista ja vaikka minkälaista persettä. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Ja mikä parasta, jokainen perse on uniikki ja nimetty Sinun toiveidesi mukaisesti.

Minulla on liikekumppani joka auttaa minua hankinnoissa. Hän on naapurini, oikein mukava ja herttainen sarjamurhaaja. Hän käy joka yö tekemässä hankintoja eli tappamassa muutaman ihmisen. Sitten hän leikkaa uhriensa perseet irti ja lähettää minulle. Minä myyn ne sitten eteenpäin.

Jos tunnet haluavasi persettä, ota rohkeasti yhteyttä minuun niin katsotaan saammeko tehtyä kaupat. Perseissä on tyytymättömyystakuu eli jos perse ei sovi verhojesi väriin tai ei pysy takan reunallasi, olemme velvoitettuja perumaan kaupat ja palauttamaan rahat.


T: Villen Perse Oy

Ps. Aion laajentaa valikoimaani myöhemmin geenimanipuloiduilla kädettömillä ja jalattomilla torsokääpiöillä.

maanantaina, tammikuuta 02, 2006

Ne siat myivät minulle tynnyrillisen mustapippuria nitroglyseriinin sijaan. En päässyt kuuhun syömään juustoa.

Tänään kävin työkkärissä. Naureskelin kaikille ihmisille, koska ne oli erittäin masentuneita tai sitten niillä oli maailman kovin krapula. Se oli hauskaa. Vahingonilo on paras ilo.