perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Televisiosta alkaa uusi sarja, Sulakullimies. Olen sarjan käsikirjoittaja. Se kertoo Maurista joka toimii lukkoseppänä Alamatsulan lukkokaupassa. Joka jaksossa Mauri avaa oven jonka oven omistaja on laittanut vahingossa lukkoon jättäen avaimet vessanpönttöön. Ovelle pääsy tuottaa kuitenkin aina uskomattomia kommelluksia, vasta jakson lopussa Mauri pääsee avaamaan ovea. Maurin autosta loppuu akku, hänen vaimonsa tekee hänelle lihapullia jotka aiheuttaa Maurille suunnattomia ilmavaivoja, rautanaulat on loppu kaupasta ja muita vastaavia huikeita juonenkäänteitä jotka aiheuttavat valtavia tunnepuuskia katsojissa.

Mauri ei tarvitse tiirikoita. Hänen munansa on sulaa nestettä. Hän laittaa nestemäisen munansa avaimenreikään ja kovettaa sen hieromalla vaaleanpunaisia kiveksiään, jotka ovat hänen selässä. Näin kulli toimii avaimena. Kun ovi on auki, Mauri ottaa taskustaan kuvan omasta persereijästään jolloin muna muuttuu jälleen nesteeksi.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Voi pettymyksien kanahäkki. En joutunut tietenkään maksamaan sitä 30€ laskua mikä minulle lähetettiin kirjastosta. Menin aivan onnessani sinne, että pääsisin huutamaan ja räyhäämään, mutta en ehtinyt edes kunnolla aloittaa kun lasku oli jo tuhottu. Vessan ovi oli vasta puoliksi viiksekkään sedän perseessä kun minulle kerrottiin että laskua ei tarvitse maksaa.

Oletteko ikinä kokeilleet miltä tuntuisi jos joku tuntuisi joltain muulta kuin tuntemiselta? En ole minäkään, mutta haluaisin kokeilla. Siksi aionkin mennä malaria- ja hepatiittileirille monsuunintäytteiseen Intiaan. Kun palaan niin olen löytänyt itseni ja tunnen sen kuinka tunnen jos en tuntisi tuntemista jos tunti olisikin kaksi tuntemusta yhden sijasta, sillä onhan se helpompaa olla silli kuin kaksi tunnettua rapua tunniskelemassa tunnikalan navan päällä.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Kunnallispalvelut on paskasta!

Vittu!

Kävin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa kirjastossa neljään vuoteen. Omat lainaustunnukset oli säilyneet käytössä ja korttikin toimi vaikka se on poikki pituussuunnassa. Kaikki sujui mahtavan hienosti. Palautin kirjat noin viikko sitten jälleen ongelmitta. Laitoin ne sellaiseen helvetin isoon masiinaan jossa se kirja matkasi liukuhihnaa pitkin johonkin päin kirjastoa lajitteluun.

Eilen sitten tärähti!!! Sain jumalauta 30€ laskun kirjan tärvelemisestä. Mitä vittua? Onko se minun vika jos kirjaston sedät on asentanu paperisilppurin palautuslaitteeseen? Olenko lainannut lähiaikoina niin vähän kirjoja että saan siitä heti sakkoa? Mitä vittua? Siis MITÄ VITTUA??

Soitin eilen heti sinne kirjastoon, mutta ei se joku täti osannu sanoa mitään. Tänään soitin, niiden tietokoneella ei ole ollut merkintää mistään. Myöhästynyt aprillipila? Ihan sama, menen joku päivä käymään siellä. Jos joku käy siellä tässä lähiaikoina ja ihmettelee kun missään ei ole kirjoja niin ei hätää. Ne löytyvät sen nurkassa vikisevän ja itkevän viiksekkään miehen perseestä.