Lasse oli vielä pieni lapsi. Lasse oli koulussa Jukolan ala-asteella ja hänestä pidettiin kovasti. Kaikki lapset halusivat aina leikkiä Lassen kanssa. Eräänä päivänä Lassea kuitenkin jännitti kovasti koulussa sillä hänelle oli määrätty terveydenhoitajalle aika.

Lasse pureskeli hermostuneena kynsiään terveydenhoitajan kopin edessä odottaen vuoroaan. Yhtäkkiä huoneesta kuului kamala karjahdus. Lassen selkärankaa pitkin meni kylmät väreet. Tuskan hiki alkoi kohota Lassen kasvoille. Terveydenhoitajan huoneesta astui ulos hieman sinertävä Seppo. Sepon kasvoilta näkyi helpotus vaikka hän oli selvästi järkyttynyt jostain huoneessa. Seuraavaksi olisi Lassen vuoro. Terveydenhoitaja kutsui hänet sisälle huoneeseen.

Huoneessa tehtävänä oli riisua housut alas. Lassea nolotti sillä hänen pippelinsä oli hyvin pieni. Yhtäkkiä terveydenhoitaja sörkkäisi lusikan Lassen kivien alle. Lasse kiljaisi sillä lusikka oli todella kylmä. Hän huokaisi helpotuksesta kun terveydenhoitaja tuumasi, että kaikki on kunnossa. Kivekset olivat vihdoinkin laskeutuneet. Lassen suulle kirposi suunnaton hymy. Vesisade ulkona lakkasi ja aurinko alkoi paistamaan. Lasse juoksi huoneesta ulos ja kirmasi välittömästi pyörälleen.

Lasse lähti viilettämään kohti kotia kertomaan ilouutista. Lasse polkaisi kunnolla vauhtia jyrkkään alamäkeen. Nyt hän tekisi nopeusennätyksen mäessä. Valitettavasti Lassen kivekset olivat laskeutuneet liian alas ja ne menivät etupyörän pinnojen väliin. Lasse lensi tangon yli ja joutui sairaalaan moneksi kuukaudeksi. Se ei Lassea haitannut, koska hänen kivekset olivat vihdoinkin laskeutuneet.

Vuotta myöhemmin Lassella todettiin kivessyöpä ja hänen kivet poistettiin.