Saavuin metsän reunalle. Siellä näin kuusi apinaa. Ne temppuilivat kookospähkinöillä ja ääntelivät kovaäänisesti. Hyppäsin kuurakettiini ja porhalsin kohti aurinkoa. Kuumus alkoi jo tuntua hipiälläni kun huomasin, että vasen kivekseni oli puuduksissa. Hämmästyneenä loikkasin pystyyn ja pääni osui ohjaussauvaan. Ei mennyt aikaakaan kun kuuraketti lensi aurinkoon ja se sammui. Kaikki kuolivat ja minä otin universumin haltuun. Sen pituinen se.
Vaikka lyhyt se on, jos minulta kysytään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kiva tarina.
Nyt kun vielä kuvitat tuon, niin uskoisin että kustannusyhtiöt ottavat sinuun yhteyttä.
Sä oot kyllä aika kirjailija...kivekset liittyy aina tarinaan kuin tarinaan. Ne taitaa näytellä isoa osaa sun elämässä.
Kivekset on mun elämä...
Lähetä kommentti